maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ajokauden avaus ja ikäviä ongelmia

Nyt on kesäloma hyvässä vauhdissa ja sadepäivän mökillä voi käyttää vallan mainiosti blogin päivittämiseen. Olen jälleen kerran todella pahoillani pitkästä päivitysvälistä, mutta opetushommeleissa tuo toukokuu tuppaa jostain syystä olemaan melko kiireellinen.

Eli jatketaan siitä mihin edellisessä päivityksessä päästiin. Koneen kasauksen jälkeen tyyppäilin vielä rakentamaani penkkiä runkoon ja sehän näyttää siinä varsin mehevältä. Aluksi ajattelin mustaa keinonahkaa päällysteeksi, mutta lopulta väriksi tulee tummansininen. Kokomusta pyörä on hieman tylsän näköinen joten penkki ja koristemaalaukset tulevat olemaan erisävyistä sinistä. Eivät pomppaa silmille, mutta ovat kuitenkin tyylikkäät lähempää tarkasteltuna. Toivottavasti.

Matala on. Ylempi vaahtokerros on hieman pehmeämpää, että ei  paina ja  alempi taas napakampaa, ettei häntäluu kolise peltiin.

Leveyskin hyväilee pyörän muotoja just passelisti.


Vaihdoin siis uuden öljynsuodattimen ja laitoin öljyt koneeseen, tankin kiinni ja kaiken piti olla starttinapin painallusta vaille valmista. Ensipainalluksella Sylvi säikäytti ihan perusteellisesti. Starttimoottori pyörii, mutta rattaat ei nappaa kiinni. Pikku loraus öljyä startin kytkinmekanismiin ja johan rupesi ratas rallattamaan. Autoin käynnistymistä suihkuttamalla Bräkleeniä ilmanottoon ja hetihän Sylkky-kulta pärähti käytniin. Tuolla aineella saa käyntiin vaikka tulpattoman mopon. Riemu vaihtui pettymykseen, kun kone sitten sammuikin saman tien. Bensahana toiseen asentoon ja lisää suihketta ilmanottoon. Kone taas käyntiin, mutta heti kohta kunnon pamaus pakoputkessa ja samalla pieni tulipalo ilmaontossa. Tuli sammui onneksi melkein heti, eikä edes parta kärähtänyt.

Epäilykset bensan saannista heräsivät, mutta kaasareille asti sitä tuntui tulevan, joten hana PRI-asentoon ja kahville. Kupposen jälkeen kone kävi taas sen mitä suihke kesti, eli kohokammioihin asti bensaa ei päässyt. Seuraavana oli siis irrotetava taas kaasarit, jotka Viragossa on varsin ahtaassa paikassa ja tuo homma ei todellakaan ole se helpoin tehtävä.

Tässä samalla voinkin kertoa takapytyn laihan seoksen ja putkenpaukutteln korjaamisesta. Edellinen omistaja oli siitä jo maininnutkin ja olis sitä korjauttanutkin ihan mekaanikolla, vaan eipä olleet saaneet sitä kuntoon. Syyllinen löytyikin neulasta, joista kuva alla.

Alempi neula on siis takapytyn kaasarista ja ongelma on selvästi nähtävissä. Olakkeesta on matkaa neulan kantaan noin milli.
Eli takapytyn neulan kiinnitys oli kannasta löystynyt ja niinpä neula roikkuikin liian alhaalla, aiheuttaen laihan seoksen. Neula irti kannasta, pikaliimaa väliin ja voilá. Olin hyvin toiveikas korjauksen onnistumisen suhteen ja laittelinkin paketin kasaan ja kiinni.

Kaasarit irti. Kuvassa myös muokkaamani avain, jolla kaasareiden irroitus ja kiinnitys käy hieman näppärämmin. 


Hätäpäissäni olin tehnyt yhden pienen virheen (ehkä jo silloin syksyllä, kun pyörä ei sen ekan kaasarin purkamisen jälkeen suostunut enää käynnistymään), joka kostautui siis käynnistysyrityksessäni. Kohot olivat menneet ylösalaisin. Todellinen kardinaalivirhe, jonka havaitsin vasta otettuani kaasaripaketin uudestaan irti. Kun kohot ovat ylösalaisin, ei neulaventtiili pääse aukeamaan, eikä kohokammioon pääse bensaa, joten sylinteriin menevä ilma-polttoaineseos on lievästi sanottuna melko laihaa...

Poikakin innostui auttamaan. Ei siitä vielä mekaanikkoa tule, mutta hyvä, että kiinnostaa. Jospa sitten vanhempana. Kyydissä hän ainakin tykkää istua.

Nyt oli kohot oikeinpäin ja kone hurahtikin käyntiin ekalla startilla. Olin innosta pinkeänä, mutta jouduin kuitenkin jättämään ajokauden aloituksen seuraavaan viikkoon.

Ajokausi alkaa noilla lukemilla. Omaa ajoa tuohon oli tullut edelliseltä kaudelta noin 350km.

Ensimmäinen testiajo suuntautui läheiselle Porrassalmen museotielle. Se on mukava muutaman kilometrin mutkapätkä. Heti talleilta lähdettyäni huomasin ongelman. Kone ei ottanut kierroksia kunnolla, vaan jouduin houkuttelemaan sitä avaamalla kaasua hissukseen. Pienellä bensahanan ja ryypyn säädöllä sain käynnin kuitenkin tasaiseksi, mutta tiesin, että säätöjä pitäisi vielä tehdä. Ajelin tien päähän, jossa kone päättikin alkaa köhimään ja sammuikin sitten kokonaan. Eikä halunnut käynnistyä. Taas kikkailua bensahanan ja ryypyn kanssa ja kohta oltiin liikkeellä. Pari kertaa se vielä ökähteli, mutta pääsin onnellisesti takaisin talleille.

Ajokausi siis avattu ja erinäisten vaiheiden jälkeen takaisin tallilla.
Seuraavaksi pyörä piti saada kotiin, joten parin päivän päästä muu perhe teki pienen automatkan ja minä ajelin pyörällä edeltä. Mitään muita ongelimia ei ollut, paitsi melko korkeat tyhjäkäyntikierrokset, joita ajattelin säätää sitten myöhemmin. Parinkymmenen kilometrin kotimatka venähti yllättäen melkein yhdeksäksikymmeneksi, kun piti käydä Mäntyharjussa kahvilla.

Seuraavana päivänä päätinkin viedä pyörällä pojan kouluun ja mennä itse töihin. Pian sainkin kouluun, mutta sitten alkoi taas hökiminen. Sivulaukussa oli bensaa ja hulautin sen tankiin, kun luulin, että bensan vähyydestä johtui. Töistä lähtiessä Sylvi päättikin olla käynnistymättä. Sahasin tietysti akun tyhjiin ja kävelin kotiin hakemaan auton. Matkaa ei onneksi ole kuin pari kilometriä. Akku tyhjeni niin nopeasti, että ajattelin käyntiongelmien johtuvan osittain siitä. Siispä akkukauppaan ja seuraavana päivänä uusi akku kiinni. Muutaman startin jälkeen Sylvi heräsinkin taas ja päätin ajaa tankille. Noin kilometriä ennen sylvi päättikin heittäytyä hankalaksi ja sammua. Eikä lähde käyntiin. Nyt en viitsinyt edes akkua tyhjentää, vaan työntelin sen pyörätietä myöten tankille ja laitoin täyteen. Pirun painava pyörä työntää ja kiittelinkin mielessäni köyhyyttä, ettei ole varaa Boss Hossia hankkia. tosin, jos olisin varoissani, niin olisin soittanut hinausauton...

Tankkauksen jälkeen päätin ajaa suoraan kotiin, koska Sylvikin innostui taas käymään pienen juttelutuokion jälkeen. Pääsinkin alle kilometrin päähän, mutta valoissa Sylvi päätti heittäytyä hankalaksi. Se sammui eikä suostunut liikkumaan kuin työntämällä. Samalla yltyi bensan haju semmoiseksi, että saatuani pyörän pois risteyksestä, päätin vilkaista kaasareita. Ylivuotoputkesta tuli bensaa lorottamalla, eli kaasuttimet tulvivat. Tajusin, ettei tämä tästä enää ajamalla mihinkään lähde. Pihdit laukusta ja bensaletku kiinni samalla soittaen kaveria apuun. Hänpä saapuikin melko nopeasti ja auttoi, minkä pystyi, eli bensaletku irti ja laitettiin ruuvi letkuun tukkeeksi, että päästiin hakemaan liinat, joilla Sylvi sitten hinattiin kotipihaan.

Taas kaasareita irti ja tarkistamaan neulaventtiilien toimivuus. Kaasarit ylösalaisin ja puhallusta letkuun. Ei pihise ja paineet pysyi, vaikka miten puhalsi, eli venttiilit olivat kunnossa. Putsailin kuitenkin venttiilit ja kanavat ja asennuksen jälkeen olin jälleen toiveikas ajokauden todellisesta alkamisesta.

Eikun koeajolle. Taas tuntui Sylkky pelittävän kunnolla, joten päätin heittää vielä pienen  parin kilometrin lenkin, että olisin melko lähellä kotia, vaikka Sylvi päättäisikin heittäytyä hankalaksi. Näin tietysti tapahtuikin ja vielä juuri, kun olin kääntynyt takaisin. Alkoi moottoripyöräily tuntua ihan paskalta harrastukselta.

Oireet olivat samat kuin edelliselläkin kerralla, eli tulva oli taas iskenyt. Menovesi tuoksui ja ylivuotoputkesta tuli tavaraa tuutin täydeltä. Taas ruuvi letkuun ja työntelemään. Tuli vedettyä ihan kunnon iltajumppa ennen kotiinpääsyä.

Kaasareitten irrottelu alkoi mennä jo vanhasta muistista ja olin oppinut hyvän tekniikankin, missä järjestyksessä pultit piti irrottaa ja kiinnittää, että homma olisi kaikkein kivuttominta. Neulaventtiileissä en havainnut mitään vikaa. Yhden illan vietin intensiivisesti googlaamalla ja lukemalla varsinkin Viragotechforumia. Mitään varsinaista ratkaisua en tuolta löytänyt, paitsi varoituksen, jonka mukaan bensaa saattaa mennä tulvimistilanteessa öljyn joukkoon, ilmeisesti männänrenkaiden ohi.
Sen verran surffailu kuitenkin auttoi, että ymmärsin ongelman voivan olla myös kohoissa. Niiden kelluvuus piti siis jotenkin testata. Helpoin tapa oli laittaa kohokammion pohjaan bensaa ja laittaa kohot sinne kellumaan. Toinen kelluikin ihan mallikkaasti, mutta toinenpa ei.

Kohon toinen "ponttooni" ei kellunutkaan samassa tasossa toisen kanssa. Muistin kaasareita ekaa kertaa avatessani ihmetelleeni, miksi joku oli vääntänyt toisen kohon varren vähän mutkalle. Nytpä se syy sitten selvisi. Eli kohon toinen puoli vuosi vähän ja koska olin "korjannut" sen vääntämällä puolikkaat tasaan, ei kohojen kelluvuus riittänytkään sulkemaan neulaventtiiliä, kun kohokammio oli täynnä ja siksi kaasutin siis tulvi. Ekoilla ajoilla se ei ollut tulvinut, koska vuotava koho oli päässyt talven aikana kuivumaan, mutta oli parissa viikossa imenyt sitten bensaa itseensä sen verran, että kelluvuus oli kehnohkoa. Pikainen korjaus vääntämällä varsi takaisin siten, että kohon muolikkaat kelluivat suunnilleen samassa tasossa. Eihän sitä nyt uusia kannata tilata, kun ajokausi on kuumimmillaan alkamassa ja vääntely oli toiminut ennenkin. Kamat kasaan ja erityisen toiveikkaana, mutta hieman pelokkaana koeajolle. Ensin kuitenkin uudet öljyt sisään, sillä öljyikkunasta näkyi vaaleanruskeaa kuraa. Propun avattuani sieltä tulikin bensalle haisevaa litkua liki viisi litraa, eli pikkuisen reilu litra oli bensaa öljyn seassa. Positiivisena puolena kuitenkin, oli bensa vissiin irrottanut ne viimeisetkin (toivottavasti) metallilastut, mitä vanhoista startin hammaspyöristä oli lähtenyt. Melko pelottavan näköistä hilua jäi öljypropun magneettiin ja öljynsuodattimen kotelossakin sitä hieman oli.  Huuhtelin muutaman kerran sillä vanhalla öljyllä öljypohjaa, että sain kaikki metallihilut pois. Onneksi siis vaihdoin öljyt, koska tuo bensan- ja metallilastunsekainen "voiteluaine" olisi voinut tehdä ikävää jälkeä.

Sylvi toimi kuin unelma. Käynnistyi heti, tyhjäkäynti oli normaalia ja otti kierroksia iloisesti kahvasta väännettäessä. Edes ryyppyyn ei tarvinnut koskea. Pikku lenkin jälkeen palasin onnesta soikeana kotiin. Sylvi oli taas terve ja elämänsä iskussa. Edessä oli ehkä hienoin prätkäkesä sitten vuoden -95, kun viimeksi olin pyörällä ajellut.

Ilta-ajelulla Porrassalmen taistelun muistomekillä. Onnea on toimiva moottoripyörä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Remppa loppusuoralla

Talvesta piti tulla pitkä ja kylmä, että ehtii pyörää ropaamaan. No, eipä tullut, joten Sylvi piti saada kasaan nopeasti. Valitettavasti aikaa turata pyörän kanssa ei ole liiemmin ollut ja isommat kosmeettiset muutokset on pitänyt jättää myöhemmäksi. Silti olen saanut tuhrattua ihan riittävästi aikaa Sylvin kanssa ja sivuposki on irroitettu noin 8 kertaa... Aina on joku asia puuttunut tai on pitänyt lähteä tekemään jotakin muuta.

Starttirempassa kävi hyvä tuuri, kun löysin Hollannista sen vauhtipyörän/roottorin alle viidellä kympillä. Osanumero ei täsmännyt, mutta osa oli käyttämätön ja -86 Viragoon käypä, joten ajattelin, etten paljoa häviä, jos kokeilen. Paketti tuli viikossa ja meikäläinen oli hyvin onnellinen. Kunnes kävin laittamaan sitä paikalleen. Oheinen kuva selittänee ongelmaani parhaiten.
Uusi osa olikin hieman erilainen...
Roottorin koppa oli siis kymmenkunta milliä matalampi ja lisäksi sytkän tahdistuksen ura ja palikka olivat eri kohdalla. Tästä johtuen ne tahdistuskelat (pickup coils lontooksi) eivät tietenkään sattuneet kohdalleen. Päätin miettiä sitä myöhemmin ja laitoin uuden palikan kiinni, että pääsen mittailemaan ja suunnittelemaan. Samalla piti purkaa öljypumppu irti, että sai tuolta takaa pudonneen jousen ja tapin ongittua pois öljypohjasta.
Tuolta se tappi sitten löytyi. Ja löytyi yllärikin...

Tämmösiä ylläreitä sieltä pumpun suodattimesta ja öljypohjasta löytyi. Pultti antamassa mittakaavaa.
Olisikoan nuo palaset olleet vanhan nokkaketjun kiristimen jäännöksiä, en tiedä. Nykyiset kiristimet olivat kuitenkin ihan kunnossa. Tuossa vauhtipyörän irrotushässäkässä pääsi sitten kampiakseli vähän pyörähtämään ja nokkien ajoitukset piti säätää uusiksi. Nyt niiden pitäisi olla taas oikein, ainakaan ei mitään kolinaa kuulu, eikä muuta outoa tunnu, kun konetta käsin pyörittää.

Nyt olivat käikäleet paikoillaan ja nokat tahdissa, joten pähkäilin tiuota kelahommelia tovin. Helpoimmaksi vaihtoehdoksi muodostui pienten holkkien laittaminen kelojen pidikkeen alle. Mittauksieni perusteella keloja tarvitsi siirtää 8mm ja prikoilla kokeiltuani, huomasin, että yhtää isompi siirto ei olisi mahdollinen, koska nokkaketjun alarattaan akseli tulee muuten vastaan. Kerrankin hyvää tuuria. Pienellä pyöristyksellä holkkien päät jopa menivät niihin pieniin olakkeisiin, jotka tuossa kiinnikkeiden päässä ovat.
Holkit paikoillaan. Toivotaan, että toimii...
Kaiken kukkuraksi sain siirtosarjatkin kuin sattumalta. YCCF:n foorumilta vaihtokaupalla alkuperäisiin jalkatappeihin. Maksettavaa tuli vain Matkahuollon rahtikulut. Nyt tuntuu ajoasento paaljon paremmalta, vielä kun saisi suoran tangon jostakin. Riserit on jo tiedossa ja kunhan saan penkkiin verhoilut (joo, on jääny tämäkin vähän vaiheeseen), niin ei puutu enää kuin pakoputkien rakentaminen. Samassa possakassa vaihdoin muuten etukäyränkin kiiltävämpään, kun sattui semoinen nurkissa pyörimään. Ihan hienon näköinen siitä ruli, hieman vain tuntuu huteralta tuo viritys, joten jotakin tukea siihen on jossain vaiheessa rakenneltava.
Kone öljyjä vaille kasassa. Pikkasen on vinossa nuo tapit, mutta tuon verran ne pääsee tuossa liikkumaan.
Nyt pitäisi sitten laittaa öljyt koneeseen, vanha penkki ja tankki kiinni ja kone käyntiin. Toivotaan kovasti, että lähtee käyntiin. Ajokelejä on ollut jo monta viikkoa.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kevätahdistusta

Olen taas ollut kirjoittamatta luvattoman pitkään, tosin pyöräkään ei ole edistynyt kovin paljoa. Tuntuu, että joka kerralla tulisi enemmän keskeneräistä kun valmista. Kesä lähestyy nopeammin, kuin  rasvanäppi rakentaa...

MP2014-messuillakin tuli pyörähdettyä ja kiikarissa oli uusi kypärä ja ohjaustanko. No, kumpikaan ei sieltä tarttunut mukaan, mutta pari kirjaa ja takavalo kuitenkin.

Muutamasta pyörästä tuli otettua kuviakin. Toiset ne näköjään osaa ja toiset tekee mitä pystyy.
Honda Monkey trike

Maastochopperi

Tämä taideteos oli jopa kilvissä!
 Joulun alla aloitin satulan rakentelun ja mittailin pahvista sopivat palat. Sitten vein mallit amiksen metallipuolelle, josta viikon päästä käväisin hakemassa valmiiksi leikatut kappaleet. Materiaalit ja työt, 5€. Ei paha. Istumakorkeus madaltuu viitisen senttiä ja ulkonäkö muuttuu varsin radikaalisti noinkin pienellä muutoksella. Takalokarille ja sissylle pitää tehdä jotakin, en vain vielä tiedä mitä.
Tuossa alkuperäinen satula. Melko paksu ja ruma mielestäni.

Pahvimalli paikoillaan.

Vielä toisesta suunnasta. Ei turhan leveä. 
 Mallailin myös Facebookista ostamiani HD:n putkia paikoileen. Pientä kustomointiahan nuo vaativat, mutta noin neljän kympin hintaan eivät ole pahat ja melko tyylikkään näköisetkin vielä. Noikin on asennettava jotkin kilkkeet sisälle, että ei ole ihan älyttömät äänet ja saisi sitä alavääntöäkin. Putket on nimittäin ihan suorat. Onneksi Sylvi on niin hyvää vuosikertaa, ettei mitään naurettavia e-merkintöjä tarvita ja äänenpaineetkin saavat olla yli sata desibeliä.
Harrikan putket malliksi paikoillaan.
Joulun jälkeen nytkäytin starttiremonttiakin eteenpäin ja tässä vaiheessa kaikki näyttikin vielä ihan positiiviselta. Tarvitsemani startin hammaspyöräkin löytyi Hollannista ja saapui kuriirilla alle viikossa. Tiiviste, öljynputsari ja öljypänikkä paikallisesta liikkeestä ja konetta purkamaan.
Näillä luulin selviäväni. Väärässä olin.
 Vasen koppa aukesikin helposti. Laittelin pultit pystyyn pahviin, koska nettifoorumeilla suosittelivat niiden pitämistä oikeassa järjestyksessä. Pultit kun ovat eri pituisia. Kaikki olikin vielä ihan kivutonta ja mieli oli hyvä. Rataspaketti irtosi helposti, kuten pitikin. Tiivistettä piti hieman puukolla suostutella irtoamaan, mutta sekin antautui ilman isompia taisteluita. Japanin insinöörit olivat viisaasti suunnitelleet magneetin ratashässäkän alle sieppaamaan startista irtoilevat metallihileet. Siellä olikin tavaraa ihan riittävästi...
Mitähän kivaa nuo hileet olisivat saaneet aikaan öljykierrossa?
Rataspaketti vielä paikallaan.
 Ei sitten mjuuta kuin hilut irti ja uutta paikalleen. Melko kulahtaneeltahan tuo ratas näyttääkin uuden vieressä.
Uusi ratas vasemmalla. Ero kuin yöllä ja päivällä.
 Mutta sitten alkoikin painajainen. Laitoin kaikki takaisin paikoilleen, mutta vilkaisin kuitenkin sitä vauhtipyörän ratasta. Ei näyttänyt kovin pahalta, mutta kun kokeilin sormella, niin meinasin viiltää sormenpäät auki. Siellähän olikin ihan kunnon purseet. Toiveikkaana tarjosin hieman viilaa ja kokeilin uudestaan. Nyt ei ollut enää teräviä reunoja, mutta silti mielessä kyti epäilys rattaan kunnosta. Eipä muuta kuin kännykkä koneeseen ja kuvia napsimaan. Sitten paljastuikin koko kauheus. Hampaat olivat kuluneet ihan kuralle. Google tarjosi koko vauhtipyöräpakettia hintaan 900€! Eipä tarvitse siitä haaveilla. Tosin eipä tuota ollut varastosakaan kenelläkään. EBay antaa hieman halvemmalla, mutta osien kunnossa ei ollut kehumista. Oli siellä myös pelkkiä hammaspyöriä alle kahdellasadalla, mutta niiden sopivuus hieman arveluttaa.

Sieltähän se murheenkryyni sitten paljastui...

Mietin vielä, miten tuon saan pelittämään ennen kesää. Eräs vanhoista brittiautoista tietävä ystäväni ehdotti hammaspyörän kääntämistä ympäri. Noissa autoissa kun on kuulemma samanlaiset starttisysteemit ja tuo hammaskehän kääntäminen on kuulemma ihan perustemppu heidän piireissään. Saapa nähdä käykö tuo edes toisinpäin.

Ensin pitää toki saada tuo vauhtipyörä irti ja seuraava osa projektissa onkin ulosvetäjän rakentaminen. Siitä ehkä lisää seuraavalla kerralla. 

Suunnittelin myös takavalon vaihtoa tuohon uuteen. Sekin meni hieman perseelleen, kuten kuvasta näkyy.
Ruuvien reijät eivät käy ja lisäksi ovat päättäneet rakentaa tuommoiset patit tuohon. Pahasti näyttää siltä, että joutuu jostakin keksimään uuden lokarin. Samalla menee varmaan uusiksi tuo "takakontti", vilkut ja sissy. Paniikki kasvaa. En taida niille pakoputkille tehdä mitään ennen kuin saan Sylvin liikenteeseen. Kaasareitakaan en ole vielä kerennyt katsoa, mutta ne ovat sitten startin jälkeen seuraavana listalla. Lumet ne vähenee ja kone pitäisi saada käytiin. Eikös Suomen talven pitänyt olla ihan helevetin pitkä??

Laitetaan tähän loppuun vielä jotakin positiivista. Sain satulaan pehmusteet kiinni ja enää puuttuu tyylikäs verhoilu. Bostikin kontaktiliimalla vaan tuollainen neopreenityylinen pehmuste paikoilleen. Olin sitä käyttänyt tietokoneen äänenvaimennuksessa ja luulisin sen sopivan tähänkin tarkoitukseen. Vaaleampi kerros on hieman pehmeämpää ja tummempi kerros hieman jämäkämpää. Ainakin tuolilla testattuna varsin miellyttävä perstuntuma. Minulla ei ollut tarpeeksi isoa palaa. joten piti sitten kikkailla ja tehdä osista tuo pehmuste. Ei sillä kai väliä ole, kun ne nahat tulee siihen päälle. Korvakkeet hitsailin itse ja ihan hyväthän niistä tuli. Olivat vaan Yamahan inssit laittaneet reijät pari milliä eri korkeudelle toisistaan, joten piti sitä toista korvaketta sitten sen verran lyhentää.
Isompi pala paikoillaan. Hyvin tuntuu bostikki pitävän.

"Selkänoja" kuivamassa ja sennusta vaille. Hyvä tästä tulee.

Hitsauksetkin onnistuivat ihan hyvin. Vielä ruosteet pois ja maalia päälle.