Eli jatketaan siitä mihin edellisessä päivityksessä päästiin. Koneen kasauksen jälkeen tyyppäilin vielä rakentamaani penkkiä runkoon ja sehän näyttää siinä varsin mehevältä. Aluksi ajattelin mustaa keinonahkaa päällysteeksi, mutta lopulta väriksi tulee tummansininen. Kokomusta pyörä on hieman tylsän näköinen joten penkki ja koristemaalaukset tulevat olemaan erisävyistä sinistä. Eivät pomppaa silmille, mutta ovat kuitenkin tyylikkäät lähempää tarkasteltuna. Toivottavasti.
Matala on. Ylempi vaahtokerros on hieman pehmeämpää, että ei paina ja alempi taas napakampaa, ettei häntäluu kolise peltiin. |
Leveyskin hyväilee pyörän muotoja just passelisti. |
Vaihdoin siis uuden öljynsuodattimen ja laitoin öljyt koneeseen, tankin kiinni ja kaiken piti olla starttinapin painallusta vaille valmista. Ensipainalluksella Sylvi säikäytti ihan perusteellisesti. Starttimoottori pyörii, mutta rattaat ei nappaa kiinni. Pikku loraus öljyä startin kytkinmekanismiin ja johan rupesi ratas rallattamaan. Autoin käynnistymistä suihkuttamalla Bräkleeniä ilmanottoon ja hetihän Sylkky-kulta pärähti käytniin. Tuolla aineella saa käyntiin vaikka tulpattoman mopon. Riemu vaihtui pettymykseen, kun kone sitten sammuikin saman tien. Bensahana toiseen asentoon ja lisää suihketta ilmanottoon. Kone taas käyntiin, mutta heti kohta kunnon pamaus pakoputkessa ja samalla pieni tulipalo ilmaontossa. Tuli sammui onneksi melkein heti, eikä edes parta kärähtänyt.
Epäilykset bensan saannista heräsivät, mutta kaasareille asti sitä tuntui tulevan, joten hana PRI-asentoon ja kahville. Kupposen jälkeen kone kävi taas sen mitä suihke kesti, eli kohokammioihin asti bensaa ei päässyt. Seuraavana oli siis irrotetava taas kaasarit, jotka Viragossa on varsin ahtaassa paikassa ja tuo homma ei todellakaan ole se helpoin tehtävä.
Tässä samalla voinkin kertoa takapytyn laihan seoksen ja putkenpaukutteln korjaamisesta. Edellinen omistaja oli siitä jo maininnutkin ja olis sitä korjauttanutkin ihan mekaanikolla, vaan eipä olleet saaneet sitä kuntoon. Syyllinen löytyikin neulasta, joista kuva alla.
Alempi neula on siis takapytyn kaasarista ja ongelma on selvästi nähtävissä. Olakkeesta on matkaa neulan kantaan noin milli. |
Kaasarit irti. Kuvassa myös muokkaamani avain, jolla kaasareiden irroitus ja kiinnitys käy hieman näppärämmin. |
Hätäpäissäni olin tehnyt yhden pienen virheen (ehkä jo silloin syksyllä, kun pyörä ei sen ekan kaasarin purkamisen jälkeen suostunut enää käynnistymään), joka kostautui siis käynnistysyrityksessäni. Kohot olivat menneet ylösalaisin. Todellinen kardinaalivirhe, jonka havaitsin vasta otettuani kaasaripaketin uudestaan irti. Kun kohot ovat ylösalaisin, ei neulaventtiili pääse aukeamaan, eikä kohokammioon pääse bensaa, joten sylinteriin menevä ilma-polttoaineseos on lievästi sanottuna melko laihaa...
Poikakin innostui auttamaan. Ei siitä vielä mekaanikkoa tule, mutta hyvä, että kiinnostaa. Jospa sitten vanhempana. Kyydissä hän ainakin tykkää istua. |
Nyt oli kohot oikeinpäin ja kone hurahtikin käyntiin ekalla startilla. Olin innosta pinkeänä, mutta jouduin kuitenkin jättämään ajokauden aloituksen seuraavaan viikkoon.
Ajokausi alkaa noilla lukemilla. Omaa ajoa tuohon oli tullut edelliseltä kaudelta noin 350km. |
Ensimmäinen testiajo suuntautui läheiselle Porrassalmen museotielle. Se on mukava muutaman kilometrin mutkapätkä. Heti talleilta lähdettyäni huomasin ongelman. Kone ei ottanut kierroksia kunnolla, vaan jouduin houkuttelemaan sitä avaamalla kaasua hissukseen. Pienellä bensahanan ja ryypyn säädöllä sain käynnin kuitenkin tasaiseksi, mutta tiesin, että säätöjä pitäisi vielä tehdä. Ajelin tien päähän, jossa kone päättikin alkaa köhimään ja sammuikin sitten kokonaan. Eikä halunnut käynnistyä. Taas kikkailua bensahanan ja ryypyn kanssa ja kohta oltiin liikkeellä. Pari kertaa se vielä ökähteli, mutta pääsin onnellisesti takaisin talleille.
Ajokausi siis avattu ja erinäisten vaiheiden jälkeen takaisin tallilla. |
Seuraavana päivänä päätinkin viedä pyörällä pojan kouluun ja mennä itse töihin. Pian sainkin kouluun, mutta sitten alkoi taas hökiminen. Sivulaukussa oli bensaa ja hulautin sen tankiin, kun luulin, että bensan vähyydestä johtui. Töistä lähtiessä Sylvi päättikin olla käynnistymättä. Sahasin tietysti akun tyhjiin ja kävelin kotiin hakemaan auton. Matkaa ei onneksi ole kuin pari kilometriä. Akku tyhjeni niin nopeasti, että ajattelin käyntiongelmien johtuvan osittain siitä. Siispä akkukauppaan ja seuraavana päivänä uusi akku kiinni. Muutaman startin jälkeen Sylvi heräsinkin taas ja päätin ajaa tankille. Noin kilometriä ennen sylvi päättikin heittäytyä hankalaksi ja sammua. Eikä lähde käyntiin. Nyt en viitsinyt edes akkua tyhjentää, vaan työntelin sen pyörätietä myöten tankille ja laitoin täyteen. Pirun painava pyörä työntää ja kiittelinkin mielessäni köyhyyttä, ettei ole varaa Boss Hossia hankkia. tosin, jos olisin varoissani, niin olisin soittanut hinausauton...
Tankkauksen jälkeen päätin ajaa suoraan kotiin, koska Sylvikin innostui taas käymään pienen juttelutuokion jälkeen. Pääsinkin alle kilometrin päähän, mutta valoissa Sylvi päätti heittäytyä hankalaksi. Se sammui eikä suostunut liikkumaan kuin työntämällä. Samalla yltyi bensan haju semmoiseksi, että saatuani pyörän pois risteyksestä, päätin vilkaista kaasareita. Ylivuotoputkesta tuli bensaa lorottamalla, eli kaasuttimet tulvivat. Tajusin, ettei tämä tästä enää ajamalla mihinkään lähde. Pihdit laukusta ja bensaletku kiinni samalla soittaen kaveria apuun. Hänpä saapuikin melko nopeasti ja auttoi, minkä pystyi, eli bensaletku irti ja laitettiin ruuvi letkuun tukkeeksi, että päästiin hakemaan liinat, joilla Sylvi sitten hinattiin kotipihaan.
Taas kaasareita irti ja tarkistamaan neulaventtiilien toimivuus. Kaasarit ylösalaisin ja puhallusta letkuun. Ei pihise ja paineet pysyi, vaikka miten puhalsi, eli venttiilit olivat kunnossa. Putsailin kuitenkin venttiilit ja kanavat ja asennuksen jälkeen olin jälleen toiveikas ajokauden todellisesta alkamisesta.
Eikun koeajolle. Taas tuntui Sylkky pelittävän kunnolla, joten päätin heittää vielä pienen parin kilometrin lenkin, että olisin melko lähellä kotia, vaikka Sylvi päättäisikin heittäytyä hankalaksi. Näin tietysti tapahtuikin ja vielä juuri, kun olin kääntynyt takaisin. Alkoi moottoripyöräily tuntua ihan paskalta harrastukselta.
Oireet olivat samat kuin edelliselläkin kerralla, eli tulva oli taas iskenyt. Menovesi tuoksui ja ylivuotoputkesta tuli tavaraa tuutin täydeltä. Taas ruuvi letkuun ja työntelemään. Tuli vedettyä ihan kunnon iltajumppa ennen kotiinpääsyä.
Kaasareitten irrottelu alkoi mennä jo vanhasta muistista ja olin oppinut hyvän tekniikankin, missä järjestyksessä pultit piti irrottaa ja kiinnittää, että homma olisi kaikkein kivuttominta. Neulaventtiileissä en havainnut mitään vikaa. Yhden illan vietin intensiivisesti googlaamalla ja lukemalla varsinkin Viragotechforumia. Mitään varsinaista ratkaisua en tuolta löytänyt, paitsi varoituksen, jonka mukaan bensaa saattaa mennä tulvimistilanteessa öljyn joukkoon, ilmeisesti männänrenkaiden ohi.
Sen verran surffailu kuitenkin auttoi, että ymmärsin ongelman voivan olla myös kohoissa. Niiden kelluvuus piti siis jotenkin testata. Helpoin tapa oli laittaa kohokammion pohjaan bensaa ja laittaa kohot sinne kellumaan. Toinen kelluikin ihan mallikkaasti, mutta toinenpa ei.
Kohon toinen "ponttooni" ei kellunutkaan samassa tasossa toisen kanssa. Muistin kaasareita ekaa kertaa avatessani ihmetelleeni, miksi joku oli vääntänyt toisen kohon varren vähän mutkalle. Nytpä se syy sitten selvisi. Eli kohon toinen puoli vuosi vähän ja koska olin "korjannut" sen vääntämällä puolikkaat tasaan, ei kohojen kelluvuus riittänytkään sulkemaan neulaventtiiliä, kun kohokammio oli täynnä ja siksi kaasutin siis tulvi. Ekoilla ajoilla se ei ollut tulvinut, koska vuotava koho oli päässyt talven aikana kuivumaan, mutta oli parissa viikossa imenyt sitten bensaa itseensä sen verran, että kelluvuus oli kehnohkoa. Pikainen korjaus vääntämällä varsi takaisin siten, että kohon muolikkaat kelluivat suunnilleen samassa tasossa. Eihän sitä nyt uusia kannata tilata, kun ajokausi on kuumimmillaan alkamassa ja vääntely oli toiminut ennenkin. Kamat kasaan ja erityisen toiveikkaana, mutta hieman pelokkaana koeajolle. Ensin kuitenkin uudet öljyt sisään, sillä öljyikkunasta näkyi vaaleanruskeaa kuraa. Propun avattuani sieltä tulikin bensalle haisevaa litkua liki viisi litraa, eli pikkuisen reilu litra oli bensaa öljyn seassa. Positiivisena puolena kuitenkin, oli bensa vissiin irrottanut ne viimeisetkin (toivottavasti) metallilastut, mitä vanhoista startin hammaspyöristä oli lähtenyt. Melko pelottavan näköistä hilua jäi öljypropun magneettiin ja öljynsuodattimen kotelossakin sitä hieman oli. Huuhtelin muutaman kerran sillä vanhalla öljyllä öljypohjaa, että sain kaikki metallihilut pois. Onneksi siis vaihdoin öljyt, koska tuo bensan- ja metallilastunsekainen "voiteluaine" olisi voinut tehdä ikävää jälkeä.
Sylvi toimi kuin unelma. Käynnistyi heti, tyhjäkäynti oli normaalia ja otti kierroksia iloisesti kahvasta väännettäessä. Edes ryyppyyn ei tarvinnut koskea. Pikku lenkin jälkeen palasin onnesta soikeana kotiin. Sylvi oli taas terve ja elämänsä iskussa. Edessä oli ehkä hienoin prätkäkesä sitten vuoden -95, kun viimeksi olin pyörällä ajellut.
Ilta-ajelulla Porrassalmen taistelun muistomekillä. Onnea on toimiva moottoripyörä. |