Virren satula on, ainakin omasta mielestäni, melko ruman näköinen. En kuvitellut semmoisen ohuen bobber-satulan tekemisen olevan mitenkään ylivoimaista, joten päätin tehdä sen ihan omin pikku kätösin. Tässä moni varmasti sanoo kaksi asiaa. 1) Tein itse ja säästin. 2) Kun itse tekee, niin saa juuri sellaista kun sattuu tulemaan. Olette oikeassa. Juuri näin kävi.
Alkuperäinen insinöörin suunnittelema satula
Leikkelin pahvimallit korvakkeista ja istuinpannusta. En sitten jaksanut käydä metsästämään materiaaleja ja turaamaan leikkelyn kanssa, vaan vein mallit paikalliselle ammattikoulun metallilinjalle, jossa opiskelijat leikkasivat palat valmiiksi. Hinta 5€. Ei paha.
Itse väsätty pahvimalli
Taivuttelin pohjalevyn rungon mukaiseksi ja mittailin korvakkeiden paikat. Hyvinhän nuo asettuivat, kun vähän reikiä poraili isommaksi.
Kiinnityskorvakkeet hitsattu todella siististi
Pehmusteet laitoin kiinni tyylikäästi Bostikilla. Taitteeseen piti askarrella kulmapala ja siitä ei tullut kovin nätti, kuten tuolta myöhemmästä kuvasta huomaatte. Jälkiviisaana tekisin taitteesta vähän paksumman, eli tekisin taitoksesta pyöreämmän.
Pehmuste on liimattu osittain kiinni. Vaaleampi kerros on pehmeämpää ja tummempi melko napakkaa vaahtoa.
Toinen pehmustepala kuivamassa ja ihan kohta kiinni
Hyvin sopii
Vähän vinossa, mutta porailin reikiä isommaksi ja satula asettui suoraan
Päällysteeksi ostin ihan liian ison palan sinistä keinonahkaa. Eihän sitä tiennyt, josko eka pala menisi ihan pilalle. Leikkauksessa jätin yli noin neljä kertaa penkin paksuuden verran materiaalia ja sitten aloin vaan kuromaan sitä alapuolelle kiinni ja leikkelin ylimääräiset palat pois. Sen virheen tein, että liimasin yläpuolen kiinni pehmusteeseen. Olihan se helpompi ommella, kun ei tarvinnut pelätä nahan putoavan pois, mutta suunnitelmien muuttaminen tuli liimauksen jälkeen mahdottomaksi, ellen laittaisi toista nahkakerrosta. En viitsinyt siihen ryhtyä, vaan katsoin mitä tuleman piti.
Lopulta opin koko tästä hässäkästä sen, että olisi kuitenkin kannattanut leikata kaksi palasta ja ommella ne reunoista kiinni ja käyttää vaikka hiustenkuivaajaa tai muuta kuumailmapuhallinta tai vaikka saunaa päällisen muotoilussa. Olisi jääneet nuo vekit kulmissa pois. No, oman käden jälki näkyy ainakin ;)
Verhoilu valmis. Loistevalo vääristää väriä.
Tursittu alapuoli. Onneksi kukaan ei näe sitä.
Satulan oikea väri näkyy tässä kuvassa. Tankkiin olen suunnitellut myös sinistä sävyä, niin ei olisi niin tylsän musta tuo vekotin. Ohuesta muotoilustaan huolimatta satula on varsin mukava istua. Jopa mukavampi kuin alkuperäinen. Nyt tarvitsee sitten muokata tuosta takapäästä tyylikkäämpi ja luultavasti pitää tehdä vielä kyytiläisellekin erillinen irrotettava istuin.
Valmis. Nätiltähän se näyttää näin kauempaa, eikö?
Tämä mies oli hätävilkut päällä bussipysäkillä Joensuusta etelään. Toki pysähdyin kysymään oliko hänellä jokin hätä / ongelmia pyörän kanssa. Ei ollut. Oli pysähtynyt laittamaan sadevaatetta päälle. Koreasta tulossa ja Nordkappiin menossa. Kertoi ajaneensa Siperian läpi, olleensa Moskovassa toissapäivänä ja aamulla tulleensa Suomeen. Otettiin parit valokuvat ja toivottelin turvallisia kilometrejä.
Astetta kovempi motoristi
Ajopäivä
28.6. olin valmis ensimmäiseen oikeaan motoristitapahtumaan. Kyseessä olivat toiset perinteiset Suur-Liperin ajot. Olin jo edellisenä päivänä ajanut veljen luo Joensuuhun, jotta aamulla pääsisin lähtöpaikalle Outokumpuun hyvissä ajoin.
Lähtöä odotellessa
Paikan päällä tutustuin Vähemmän Vakavaan Motoristisisar Tuijaan, jonka seurassa ajelinkin sitten letkassa ja pitkät tovit turistiin myös tauoilla ja ajojen jälkeen. Letkassa oli yli sata pyörää ja ensimmäistä kertaa isossa letkassa ajaneena fiilikset oli melkoiset. Pohjois-Karjalan maisemat ja tiet ovat kauniita ja ensi kesänä aion kyllä osallistua uudestaan.
Reitti oli himpun reilut 300km ja mukavasti se päivä siinä vierähti. Pieni virkistäytymis- ja tankkaustauko oli aina sadan kilometrin välein. Penkin kehno tuntuma kiusasi koko matkan. Vaikka pystyinkin nojaamaan rinkkaan, olivat pakarat tulessa viimeistään sen neljänkymmenen kilometrin kohdalla ja satulassa piti sitten istua puolella perseellä ja välillä vaihta kankkua. Ei kiva. Myös letkassa ajo alkoi puuduttamaan, koska piti koko ajan olla tarkkana missä edellä ja sivulla ajavat ovat ja sovitella omaa vauhtia. Huomasin, että mukavinta on ajella ihan itsekseen tai pienellä porukalla, taitaa se 5-6 olla se paras määrä omasta mielestäni.
Reilu 300km takana. Paikat puuduksissa, mutta mikäs se on hienosti järjestyssä ajossa olla mukana.
Ajon jälkeen oli tarjolla lihasoppaa, arvontaa ja illemmalla vielä rokkiakin. Liekö vanhuus vaivannut, mutta iltaan asti en jaksanut odotella vaan ajelin sadepilviä väistellen takaisin Mikkeliin. Kotimatkalla törmäsin ärsyttävän ongelmaan. Pankkikorttini lakkasi toimimasta. Onneksi sain tankattua luoton puolella, mutta säikäyttihän se toki vähän. Ilmeisesti kortissa on joku turvamekanismi, joka sallii tietyn määrän tankkauksia per päivä.
Tämä teksti oli kirjoitettu heinäkuussa ja laiskuuden / kiireiden takia julkaisen sen vasta nyt. Karttojakin innostuin tekemään. Saa nähdä jaksaako niitä noihin loppuihin postauksiin laittaa. Tämä on taas semmoinen maratonkirjoitus, mutta onneksi on kuviakin paljon.
Nyt on rempat rempattu ja Sylvi toimii kuin unelma. Vaihdoin jarrunesteetkin, koska näyttivaät vähän kehnoilta. Penkki on vielä vähän vaiheessa, mutta seuraavassa postauksessa voinen esitellä sitäkin. Jos harrastat käsitöitä tai verhoilua, kannatta se kuitenkin jättää lukematta :)
Ensin kävin varovaisesti ihan vaan pienen mutkapätkän pyöräyttämässä Vanhamentien kautta. Menomatkalla Kangasniementiellä aurinko hieman häikäisi, mutta paluu olikin se juttu ja mahtavilla fiiliksillä.
Lentokentän päässä piti sitten käydä kuvakin ottamassa, kun oli niin hieno auringonlasku.
Siirtosarja
Sarja paikallaan. Huomaa pieni vinous välitangossa. Tangon liikkuminen hankaloitti alaspäin vaihtamista melkoisesti.
Tässä välissä sain siirtosarjat näppärällä vaihtokaupalla, eli orkkistapit matkahuoltoon ja toiset tilalle. Maksoin vain oman rahdin, eli ei tullut kalliiksi. Asennus kävi helposti, tosin semmoinen alumiinikulma piti sinne väliin tunkea, että pysyvät oikeassa asennossa. Tämän hoksasin vasta ruosteenpoistossa, kun alaspäin vaihteet eivät halunneet mennä päälle. Tappien yhdystanko pääsi liikkumaan, vaikka olin häkkyrän kiristänyt mielestäni kunnolla. Pienellä moukaroinnilla se kulma sinne meni ja korjasi tilanteen - hetkeksi.
Partakoski 146km
Toveri Sakun kanssa lähdettiin käymään Partakoskella. Googlesta katsoin, että Suomenniemeltä menee mukavan mutkainen reitti ja streetviewstä vielä tarkistin, että tien pitäisi olla päällystetty. Olin kuitenkin sen verran huolimaton, että en sieltä väliltä vilkaissut ja siellähän oli kymmenen kilometriä hiekkapätkää. Eipä se menoa haitannut, ajeltiinpahan hieman varovaisemmin. Partakoski on hieno paikka ja terassi on ihan rannassa. Sinne kannattaa tosin mennä savitaipaleen suunnasta, niin ei tarvitse hiekkatiellä körötellä.
Paluumatkalla olikin sitten Ristiinan tienvarsikahvilassa muutama muukin motoristi tauolla. Oli tosi hieno päivä ajella. Paluumatkalla ihastuin Sylviin lopullisesti. Rauhallisesta leidistä ilmestyykin kiihkeä kissa, kun kahvasta vääntää. Ennen Ristiinaa eteemme kääntyi sunnutaiköröttelijä, joka ajeli alle 80 satasen alueella. En tarvinnut edes laittaa pienempää pykälää, kun meno kiihtyi huikeaksi ja ohi mentiin heilahtamalla. Mahtavaa!
Kosken sillalla. Tuo punainen rakennushan on sauna ja sitä voi myös vuokrata ja käydä sitten joessa uimassa. Suosittelen.
Parempi näköala on korkeintaan strippibaarissa, jos sielläkään.
Haukivuori 86km
Seuraavalla viikolla sain sovittua veli Teron kanssa pienet reissut. Kävimme siis pikaisesti Haukivuorella kahvikupposen ääressä turisemassa. Ilma oli viileä, mutta ei kuitenkaan satanut. Huoltoaseman myyjä tuli ihan ulos asti katsomaan, että törmäsikö joku seinään, kun Teron pyörä päästää semmoisen pamauksen käynnistäessä ja sammuttaessa. Paikka oli menossa juuri kiinni, mutta kahvit saatiin silti juoda sisällä.
Teron Intikka etualalla lähtövalmiudessa.
Ruosteenpoisto
Rottakerhon ruosteenpoisto oli todella hyvä, sillä omat taidot olivatkin pitkän ajamattomuuden takia varsin ruosteessa. Ensin harjoiteltiin pujottelua, ympyrässä ajoa ja hidasajoa ym. eli perinteinen käsittelykoeharjoitus. Sitten lähdettiin tekemään niitä jarrutuksia ja väistöjä rauhalliselle pikkutielle . Tapahtumasta sai hyvää itseluottamusta, luottoa pyörään ja myöskin oppi kunnioittamaan matkatoveria.
Ruosteenpoistolaiset valmistautumassa kotiinlähtöön. Kukaan ei edes kaatanut pyöräänsä koko päivänä.
Mikkeli-Sulkava 105 km
Todella mukava reitti, joka sisältää liki legendaarisen Puumala-Sulkava-reitin. Päällyste on juuri tuolla loppupätkällä huonossa kunnossa, mutta mutkaa ja nyppylää on tarjolla kiitettävästi.
Aikaisemmin kesällä kuvasin tämän videopätkän tuosta lopusta. Tosin se on ajettu Sulkavalta Puumalaan päin, mutta jonkinmoisen kuvan siitä saa. Jesarilla teippasin Galaxy S5:n kierroslukumittariin ja annoin mennä. Tästä syystä kuvakulma on hieman kehno, jota pahoittelen etukäteen. Kuvaa on nopeutettu hieman, ettei ole niin tylsää katsottavaa, eli se näyttäisi tuolta, josa ajettaisiin noin 150km/h ;)
Mikkelissä työkeikka 193km
Piti käydä Mikkelissä välillä töitäkin tekemässä. Moottoripyöräilijät tietävät sen tunteen, kun mutkan takaa avautuu pitkä suora ja horisontti on musta. Autolla liikkuessa ei tuommoisiin asoihin niin kiinnitä huomiota. Odottelin vain, että koska sade alkaa. Alkoihan se kymmenkunta kilometriä ennen määränpäätä. Sadevarusteista ei ollut tietoakaan, joten hampaat irvessä mentiin ja hieman paikat kostuivat. Paluumatkalla paistoikin taas aurinko. Tällä reissulla puhelimen sadetutkasovellus auttoi aikataulutuksessa. Kunpa olisin hoksannut katsoa sitä jo lähtiessä...
Tämmöinen näky yllätti Vuorenmaalla.
Sairalanmäen risteyksessä otin pienen kuvaustauon. Edessä risteävä tie on taas se Sulkavan ja Puumalan välinen pätkä.
Kahvinhakureissu 153km
Mökiltä oli sitten loppunut kahvi ja vaimo laittoi sitä hakemaan. Sanoin, että tovi vierähtää ja karautin matkaan. Autolla tuo hakureissu olisi ollut n. 8km suuntaansa, mutta päivä oli sen verran hieno, että päätin ajella maisemareittiä ja kipaista hakemassa sen paketin Puumalasta. Ensin mökiltä kirkonkylälle ja siitä 438-tietä Lohilahdelle. Vaikka olin useita kertoja tuon välin ajanut ja velipojan kanssa jopa piikillä joskus -93, en muistanut kuinka hieno tie oli kyseessä. Kunto on parempi kuin Sulkava-puumala välillä, Vilkaharjun upeat maisemat heti alussa ja loistavaa loivaa mutkaa ja mäkeä koko matka Lohilahdelle asti. Siellä pidin pienen kahvitauon ja juttelin erään lounastauolla olleen motoristin kanssa. Hän sanoi ajaneensa pätkä aamulla kolmesti, fiilistelevänsä ruokatauon ja ajavansa vielä muutaman kerran iltapäivällä. Että niin hieno pätkä :)
Vekaransalmen lossia odotellessa ehti kuvankin nappaamaan. Paikkahan on tien 438 varressa, joka on paras prätkäpätkä, minkä olen tänä kesänä ajanut.
Minä lähdin siitä etelään Ruokolahtea kohti ja siitä Puumalan suuntaan. Nämä pätkät ovat hieman suorempaa ja tylsempää ajettavaa. Juuri ennen Puumalaa alkoi todella rankka sadekuuro ja kasteli minut aivan ihan kunnolla. Olisi tullut viisi minuuttia myöhemmin, niin olisin ollut onnellisesti kahvilla satamaravintolassa... Kahvipaketinkin muistin ostaa ennen kuin lähdin paluumatkalle Kietävälän kautta Partalansaaren läpi. Mukavaa tietä tuokin.
Sadereissu 157km
Tämä veto oli kotiinpaluuta Suur-Liperin ajoista. Oli taas työkeikka Mikkelissä ja ajelin siis edellisenä iltana Viinijärveltä Varkauden kautta Mikkeliin. Säätiedotus lupasi sadetta ja kyllähän sitä sitten tulikin. Sadevarustus oli hankittu Hong Kongista ja tennareiden päälle jeesusteipattu muovipussit. Koko matkan tuli vettä vaihtelevalla tahdilla. Perillä oli kuivaa vain parin kämmenen kokoinen alue lapaluiden välissä. Kesti pari päivää, että kengät kuivuivat käyttökuntoon. Päätin aloittaa sadevarusteiden hankinnan sunnittelun.
Punkaharju 144km
Pitihän sitä käydä sitten Savonlinnan Lippakioskillakin, koska se nyt vaan kuuluu Paikalliseen motoristiperinteeseen. Pari pyörää siellä oli, mutta ei juuri tuttuja, joten tylsyyttä karkottaakseni päätin lähteä ajamaan Punkaharjun harjutien. Kuuluihan sekin perinteisiin ja on yleisesti tunnustettu erääksi kauneimmista tienpätkistä Suomessa. Olihan ne maisemat kauniita ja tie hienossa kunnossa. Kauniissa kesäillassa ajelu toi taas semmoisen hymyn naamalle, että poskiin sattui.
Punkaharjun harjutie on loistava. Ei paras, koska on lyhyt, mutta loistava.
Näillä reissuilla Sylvi-kulta oli luotettava ja miellyttävä matkakumppani. Ainoina miinuksina sanoisin, että en ollut ihan tyytyväinen istuimeen, koksa ahteri tuppasi puutumaan jo alle neljänkymmenen kilometrin ajon jälkeen. Uusi penkki oli vaiheessa ja siitä toivoin rataisua tähän pulmaan. Samalla Sylvi saisi persoonallista ulkonäköä. Toinen negatiivinen seikka oli latauksen heikko taso. En sitä pystynyt mittaamaan, mutta Starttaaminen kävi arpapeliksi pari kertaa, kun akusta alkoi virta loppumaan. Syynä heikkoon lataukseen taitaa olla se uusi roottori, joka ei ihan ole linjassa staattorin kelojen kanssa. Sehän korjautuisi shimmaamalla stattoria muutama milli ulospäin, mutta vaatisi taas posken irroituksen ja käytännössä koko helevetin rempan tekemisen uudelleen. Onneksi akun lataaminen noin kerran kuussa ei ole kovin hankala toimenpide, joten päätin antaa asian olla.
Pahoitteluni pitkästä julkaisuvälistä, mutta yritetään nyt ottaa kiinni nuo viime kesän reissut ja tapahtumat ennen kuin seuraava kausi ehtii alkaa. Tämä oli kirjoitettu jo kesäkuun puolessavälissä, mutta jäi jostain syystä silloin luonnokseksi. Vastaavanlainen kauden avaustapahtuma on varmasti tiedossa tänäkin vuonna.
--------------------------
Ensimmäinen tuhat kilometriä täyttyi Kesäkuun alkupuolella. Tällä vauhdilla kauden kokonaismatkaksi kertyy siis noin 5000km. Saapa nähdä, kuinka hyvin tuo pitää paikkansa. Oma toive olisi toki paljon enemmän, mutta useamman päivän reissuja ei varmaan perhesyistä pääse vetämään kuin pari ja iltalenkitkin pysynevät siinä 150 kilsan tienoilla.
Ajokauden virallinen avaus tehtiin tietysti kerhon aktiivien voimin. Tavoitteena oli kiertää tutustumassa lähikylien baareihin. Koska alkoholi ja ajoneuvon kuljettaminen ei todellakaan sovi yhteen, ajelimme bussilla. Reitti kiersi Ristiinan kautta Suomenniemelle, Mäntyharjulle, Pertunmaalle ja Hirvensalmelle. Bussinkuljettaja tarjosi Mäntyharjulla koko porukalle kierroksen. Liikenneympyrässä.
