Kutosella on jo pari viikkoa mennyt reality-sarja kalifornialaisesta moottoripyöräkerhosta. Herranen aika mitä paskaa! Viime viikolla katsoin kaikki jaksot netistä ja luin vielä muutaman sarjasta kirjoitetun artikkelin/arvostelun. Yhtään positiivista kirjoitusta ei tullut vastaan. Kertonee sarjan tasosta hyvin. Loput tästä postauksesta sisältävät juonipaljastuksia, eli jos seuraat sarjaa ja haluat säilyttää "jännityksen", suosittelen lopettamaan lukemisen nyt.
Sarjahan keskittyy Laffing Devils -nimisen mottoripyöräkerhon toilailuihin ja kerhon sisäisten jännitteiden setvimiseen sekä kilpailevan kerhon kanssa "sotimiseen". Kun sarjan tuotantoyhtiö on ennen vaikuttanut vapaapainipiireissä, ei ole ihme että juonikuvio on ennalta-arvattava ja täynnä jos jonkinmoista draamaa, mutkien oikomista ja "sensaatioita".
Kerhon perustaja ja presidentti eroaa kerhosta, jättää loput kerholaiset nahistelemaan johtajuudesta kahden tuotantokauden ajaksi ja perustaa kilpailevan kerhon, joka tietenkin alkaa "sotimaan" vanhaa kerhoa vastaan. Devilsit keskittyvät kinastelemaan keskenään kuin leikki-ikäiset. "Käsikirjoitus" ja muu toteutus on varoittava esimerkki kenelle tahansa tarinankirjoittajalle.
Tämä minuutin traileri näyttää hyvältä ja on niiiiin outlaw biker, mutta kun katsoo jaksot, niin huomaa, että 90% tuossa on paskapuhetta.
Varsinkin tuota brotherhoodia hoetaan joka välissä vaikka minusta se on melko kaukana sarjan kuvaamista jäsentenvälisistä suhteista. Samoin poliisit seurailee ja kerhotaloa pitää vaihtaa sen takia. On uutuuttaan kiiltelevät ja putipuhtaat värit ja liivit, näyttelykunnossa olevat pyörät koko ajan, paksut sikarit ynnä muuta huvittavaa detaljia. Aseet näyttää aina katu-uskottavilta ja tuossa antavat ymmärtää, että actionia on luvassa. Oikeasti jätkät ovat ampumaradalla.
"The people will stereotype us because they don't know about us", sanoo eräskin. Juuri tuon stereotyyppisempää materiaalia ei moottoripyöräkerhosta voi tehdä, paitsi että vähänkään minkäänlaisista pyöräkerhoista tietävää suorastaan ahdistaa tuo virheiden ja epäloogisuuksien määrä!! Toivottavasti kukaan ei kuvittele että mikään moottoripyöräkerho toimii noin. Jopa Sons of Anarchy on uskottavampi ja vähemmän stereotyyppinen.
"We make them really hard to get in so we don't have to worry about getting them out." No just. Ellei nuo tyypit saisi rahaa tuosta, kerhossa ei varmasti olisi yhtään jäsentä. Ilmeisesti LDMC on ollut ihan oikea kerho, mutta tuon sarjan seurauksena se on muuttunut juurikin moottorikerhon karikatyyriksi joka sarjan alkaessa oli "Kalifornian nopeimmin kasvava moottoripyöräkerho" joka suunnitteli laajenevansa jopa ulkomaille. Jatkossa jätkät eivät pysty edes perustamaan chapteria edes naapurikuntaan, kun jäsenet ei riitä. Lisäksi uusia jäseniä tupsahtelee mukaan ja vanhat häviävät ilman sen kummempia selittelyitä.
"You wanna know, join the club." Paskaa. Kaikki näytetään ja oikeastaan muutmaan syytteeseen kuvataan ihan todisteetkin. Miten olisi pahoinpitely, rattijuopumus, murto, tuhopoltto ja salakuljetus? On tuossa lausahduksessa oikeastaan totuuttakin mukana. Jos oikeasti haluaa tietää, mitä moottoripyöräkerhotoiminta on, kannattaa liittyä sellaiseen, eikä uskoa ameriikan hapatusta. Suomessa mottoripyöräkerhoja on joka kaupungissa vähintään yksi, sitten on vielä valtakunnalliset merkkikerhot ja veteraanipyöräilijät. Ja sitten vielä ne pari kerhoa, joista kirjoitetaan iltapäivälehdissä. Jokaiselle löytyy jotakin, eikun tutustumaan.
Tässä vielä linkki Kutosen ohjelmasivulle. Jos haluaa lisää myötähäpeää, WTF-fiilistä tai kärjekkäitä kommentteja, voi toki googlettaa.
http://www.kutonen.fi/ohjelmat/sarjat/devils-ride
keskiviikko 30. lokakuuta 2013
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Kesän viimeiset ajot
Pitihän sitä uutta pyörää käydä sitten Sulkavalla vanhemmillekin näyttämässä. Pitivät minua varmasti vähäjärkisenä, kun en yhdestä kolarista oppinut pysymään erossa kaksipyöräisistä. Siihen suuntaan kommentoivat muutkin vanhemman sukupolven edustajat.
Samalla reissulla tuli testattua hiekkatieominaisuudet, jotka eivät olleet aivan kamalat. Pientä uraherkkyyttä ja vikurointia oli havaittavissa, mutta oikeilla rengaspaineilla nekin varmasti tasoittuvat. Nyt oli ainakin eturengas liian pienillä paineilla. Sylvi on kuitenkin tehty päällystetyille teille ja niillä aion vastaisuudessa pääasiallisesti pysyäkin.
Anoppilan tallissa sitten vaihdoin jarrunesteet ja otin pleksin irti. Toinen nestesäiliön kansiruuveista oli nylppääntynyt ja napannut itsensä niin tiukkaan, että piti käydä kylällä pyörähtämässä, kun omat työkalut eivät riittäneet. Ystävällinen huoltoasemanpitäjä naksauttinkin ruuvin auki hetkessä ja pääsin jatkamaan hommia.
Fiilis muuttui heti vähemmän nössöksi. Säädin myös tankoa hieman enemmän käteensopivaksi.
Pikku lenkki Vilkaharjulta Vekaransalmen lossille ja takaisin kauniina kesäiltana aiheutti pienen naamakrampin, kun oli hymy korvissa koko ajan.
Parin päivän päästä ajelin takaisin Mikkeliin Anttolan kautta. Loistava ilma ja aivan mahtava tie. Kesän parhaita vetoja. Pistohiekan maisemat ja Lietveden silta olivat hienoja. Muutama lajitoverikin oli nauttimassa jälleen kerran mahtavasta kesäillasta. Kuuluihan siihen tämäkin videolla nähtävä pätkä.
Puhelin vaan jeesusteipillä kiekkamittariin ja menoksi. Kuvakulma jäi vähän matalaksi, mutta siinä kahdentoista minuutin kohdalla hoksasin sitä vähän säätää. Tuota videota on hieman nopeutettu, ettei katsojilla käy aika pitkäksi.
Tuosta reissusta viikon päästä oli tarkoitus osallistua YCCF:n (Yamaha Custom Club Finland) Itä-Suomen kuvernementin syysajelulle. Sitä ennen piti kuitenkin päästä siitä ikävästä nykimisestä ja paukuttelusta eroon. Kokenut kaveri avuksi ja Rottien kerholle säätämään. Pyörä tehopenkkiin ja mittarit putkiin. Selkeästi näytti laihaa seosta etummaiselle pytylle. Samalla Katsottiin mittarivirhe. Eipä ollut ihme, että posottelivat silloin Jyväskylästä tullessa ohi, kun mittari näytti melkein 20km/h liikaa.
Kaaviosta katottiin, että syy voisi juuri tuolla kierrosalueella johtua neulasta, eikä suuttimista. Taistellaan kaasaripaketti irti helevetin ahtaasta rakosesta ja puretaan & putsataan sekä tarkistetaan kalvot. Kaikki näyttäisi olevan ok, paitsi se toinen neula, joka pääsee luistamaan kannassaan noin 1,5mm alemmas kuin toinen. Siinäpä varmasti se syy laihaan seokseen keskikierroksilla. Prikkaa väliin, kun ei muutakaan siihen hätään keksi. Kiirettäkin rupesi pukkaamaan, koska vaimolla oli yövuoroon lähtö ja kotiintuloajasta ei sopinut myöhästyä. Paketti kasaan ja starttailemaan. Silloinpa jo tiedossa ollut startin ongelma näyttää luonteensa. Japanialaisten huippuinsinöörien suunnittelema ja kaikissa vanhemmissa Viragoissa renkkaava startti ei kykene pyörittämään konetta käyntiin. Saatanallinen rallatus ja kolina kyllä kuuluu, mutta kone pyörähtää vain pari kierrosta yrityksellään, eikä sitä viitsi kovin montaa kertaa yrittää. Mäkistartistakaan ei ole apua, koska kaasarit ovat edelleen mitä luultavimmin tyhjät. Aika loppuu ja palaan kaverin kyydillä kotiin. Seuraavana päivänä uusi yritys.
Päätän laittaa bensaa suoraan pyttyihin tulpanreijistä ja saankin pari lupaavaa hörähdystä, mutta akku alkaa heiketä ja turaamista pitää jatkaa vielä seuraavanakin päivänä toiselta kaverilta lainaamani laturin/startterivirtalähteen kanssa. Noin kolmenkymmenen tulppien irroituksen, bensan kanssa turaamisen ja reippaan kiroilun jälkeen päätän antaa vanhan rouvan levätä rauhassa, kunnes saan startin osat tilattua ja kaasarit kunnostettua ihan ajan kanssa. Taas tuli todistettua vanha viisaus: "Jos se toimii, älä korjaa."
Loistavia ajokelejä jäi käyttämättä noin 8 viikkoa, mutta Custom Clubin saunailtaan menin kuitenkin ja ihan kivaa oli. Täällä muutamia kuvia. Vilahtaa siellä meikäläinenkin mustissaan noitten punamustien Jammukerholaisten seassa.
Seuraavassa postauksessa aion kertoa vähän rakentelusuunnitelmista, joita olen mielessäni pyöritellyt. Kaikenlaista pientä kivaa ja jossakin vaihessa jopa vähän isompaa meinasin Sylville tehdä, mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla.
Samalla reissulla tuli testattua hiekkatieominaisuudet, jotka eivät olleet aivan kamalat. Pientä uraherkkyyttä ja vikurointia oli havaittavissa, mutta oikeilla rengaspaineilla nekin varmasti tasoittuvat. Nyt oli ainakin eturengas liian pienillä paineilla. Sylvi on kuitenkin tehty päällystetyille teille ja niillä aion vastaisuudessa pääasiallisesti pysyäkin.
Anoppilan tallissa sitten vaihdoin jarrunesteet ja otin pleksin irti. Toinen nestesäiliön kansiruuveista oli nylppääntynyt ja napannut itsensä niin tiukkaan, että piti käydä kylällä pyörähtämässä, kun omat työkalut eivät riittäneet. Ystävällinen huoltoasemanpitäjä naksauttinkin ruuvin auki hetkessä ja pääsin jatkamaan hommia.
Fiilis muuttui heti vähemmän nössöksi. Säädin myös tankoa hieman enemmän käteensopivaksi.
Pikku lenkki Vilkaharjulta Vekaransalmen lossille ja takaisin kauniina kesäiltana aiheutti pienen naamakrampin, kun oli hymy korvissa koko ajan.
Parin päivän päästä ajelin takaisin Mikkeliin Anttolan kautta. Loistava ilma ja aivan mahtava tie. Kesän parhaita vetoja. Pistohiekan maisemat ja Lietveden silta olivat hienoja. Muutama lajitoverikin oli nauttimassa jälleen kerran mahtavasta kesäillasta. Kuuluihan siihen tämäkin videolla nähtävä pätkä.
Puhelin vaan jeesusteipillä kiekkamittariin ja menoksi. Kuvakulma jäi vähän matalaksi, mutta siinä kahdentoista minuutin kohdalla hoksasin sitä vähän säätää. Tuota videota on hieman nopeutettu, ettei katsojilla käy aika pitkäksi.
Tuosta reissusta viikon päästä oli tarkoitus osallistua YCCF:n (Yamaha Custom Club Finland) Itä-Suomen kuvernementin syysajelulle. Sitä ennen piti kuitenkin päästä siitä ikävästä nykimisestä ja paukuttelusta eroon. Kokenut kaveri avuksi ja Rottien kerholle säätämään. Pyörä tehopenkkiin ja mittarit putkiin. Selkeästi näytti laihaa seosta etummaiselle pytylle. Samalla Katsottiin mittarivirhe. Eipä ollut ihme, että posottelivat silloin Jyväskylästä tullessa ohi, kun mittari näytti melkein 20km/h liikaa.
Kaaviosta katottiin, että syy voisi juuri tuolla kierrosalueella johtua neulasta, eikä suuttimista. Taistellaan kaasaripaketti irti helevetin ahtaasta rakosesta ja puretaan & putsataan sekä tarkistetaan kalvot. Kaikki näyttäisi olevan ok, paitsi se toinen neula, joka pääsee luistamaan kannassaan noin 1,5mm alemmas kuin toinen. Siinäpä varmasti se syy laihaan seokseen keskikierroksilla. Prikkaa väliin, kun ei muutakaan siihen hätään keksi. Kiirettäkin rupesi pukkaamaan, koska vaimolla oli yövuoroon lähtö ja kotiintuloajasta ei sopinut myöhästyä. Paketti kasaan ja starttailemaan. Silloinpa jo tiedossa ollut startin ongelma näyttää luonteensa. Japanialaisten huippuinsinöörien suunnittelema ja kaikissa vanhemmissa Viragoissa renkkaava startti ei kykene pyörittämään konetta käyntiin. Saatanallinen rallatus ja kolina kyllä kuuluu, mutta kone pyörähtää vain pari kierrosta yrityksellään, eikä sitä viitsi kovin montaa kertaa yrittää. Mäkistartistakaan ei ole apua, koska kaasarit ovat edelleen mitä luultavimmin tyhjät. Aika loppuu ja palaan kaverin kyydillä kotiin. Seuraavana päivänä uusi yritys.
Päätän laittaa bensaa suoraan pyttyihin tulpanreijistä ja saankin pari lupaavaa hörähdystä, mutta akku alkaa heiketä ja turaamista pitää jatkaa vielä seuraavanakin päivänä toiselta kaverilta lainaamani laturin/startterivirtalähteen kanssa. Noin kolmenkymmenen tulppien irroituksen, bensan kanssa turaamisen ja reippaan kiroilun jälkeen päätän antaa vanhan rouvan levätä rauhassa, kunnes saan startin osat tilattua ja kaasarit kunnostettua ihan ajan kanssa. Taas tuli todistettua vanha viisaus: "Jos se toimii, älä korjaa."
Loistavia ajokelejä jäi käyttämättä noin 8 viikkoa, mutta Custom Clubin saunailtaan menin kuitenkin ja ihan kivaa oli. Täällä muutamia kuvia. Vilahtaa siellä meikäläinenkin mustissaan noitten punamustien Jammukerholaisten seassa.
Seuraavassa postauksessa aion kertoa vähän rakentelusuunnitelmista, joita olen mielessäni pyöritellyt. Kaikenlaista pientä kivaa ja jossakin vaihessa jopa vähän isompaa meinasin Sylville tehdä, mutta siitä enemmän seuraavalla kerralla.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Sylvi muuttaa meille
Aikaa on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta jo hieman, mutta en vain ole saanut aikaiseksi istua alas ja ruveta kirjoittamaan. Nyt olisi sitten paljon muutakin tärkeämpää kirjoittettavaa, joten teenkin sitten tätä.
Pyöräkuume syttyi siis Rottarallissa ja Nettimoto oli sen jälkeen kovassa käytössä pari viikkoa. Asuntolainasta oli jäänyt himppunen käyttämättä ja parempaa käyttöä sille parille tonnille en kertakaikkiaan voinut keksiä. Koska merkillä ja moottorin tilavuudella ei ollut merkitystä, oli vaihtoehtoaja alle kolmen tonnin cruiser/custom pyörissä muutama kymmenen. Pyörän iälläkään ei ollut niin merkitystä, koska tarkoitus oli vain saada pyörä alle. Kaverilla oli Intruder myynnissä, mutta hinta oli kipurajoilla, joten keskityin katselemaan halvempia menopelejä. Sitten löytyi mielestäni loistava paketti. Seiskapuolikas Virago vuodelta -85 ja hintakin oli vain 1500€. Väri oli tyylikäs ja ajaton musta, pyörä Jyväskylässä. Soitto omistajalle ja vähän kyselyä, minkälaisesta fillarista on kyse. Joku oli jo kuulemma sitä ollut ostelemassa, mutta olikin sitten tehnyt oharit. Pyysin odottamaan seuraavaan päivään (torstai), että saan soitettua pankkiin ja järjestettyä rahat. Alustava hakupäivä sovittiin maanantaiksi. Nyt tarvitsisi enää vakuuttaa vaimo hankinnan järkevyydestä ja soittaa pankkiin.
Moottoripyöräily on ollut eräänlainen intohimo ja pikkupojasta asti. Maalla kasvaneena sain ajella mopolla pellolla jo noin kymmenen vanhasta lähtien ja sitä ennen jo polkupyörät olivat päriseet tavalla tai toisella. Pitkä tauko moottoroitujen kaksipyöräisten menopelien kanssa johtui lähinnä rahan puutteesta ja ns. muista kiireistä. Joka kevät ensimmäisten pyörien ilmestyessä katukuvaan sisälläni ailahti aina kaipuu ja halu taas tuntea tuuli kasvoilla ja ajamisen vapaus. Viime tammikuussa sitten tapahtui jotakin, joka antoi varsin paljon ajattelemisen aihetta.
Eräänä kauniina päivänä sydämeeni tuli melko vakava toimintahäiriö. Onneksi ambulanssi oli paikalla alle viidessä minuutissa ja minut saatiin elvytettyä. Sairaalaan, jossa todettiin dilatoiva kardiomyopatia, eli sydämen seinämän paksuuntuminen ja siitä seurannut vajaatoiminta. Tila voi olla perinnöllinen ja se kehittyy hitaasti vuosien saatossa, mutta lopullista syytä ei tiedetä. Eli paska säkä minun kohdalla. Tahdistimella ja lääkityksellä sen pahenemista voidaan hidastaa, mutta lopulta edessä on sydämensiirto. No, eikun Kuopioon tahdistimen asennukseen. Minulle laitettiin defibrilloiva tahdistin, eli sydämen pysähtyessä vekotin yrittää iskeä sydäntä uudestaan käyntiin. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta pumppupa ei jaksanut lähteä uudestaan tykyttelemään ilman apuvirtaa. Sitten mies jäihin ja teholle. Muutaman päivän jälkeen olinkin sitten semmoisessa kuosissa, että voitiin siirtä osastolle. Siellä vietinkin muutaman viikon tarkkailussa ja odoteltiin sydämen vahvistumista sen verran, että tahdistimen defibrillaatio-ominaisuutta päästään testaamaan. Sydänhän oli taas pysäytettävä, että varmasti tiedetäisiin toimiiko tahdistin vai ei. Eli oli aikaa miettiä mitä on tullut tehtyä ja mitä oli jäänyt tekemättä. Lopputulemana oli hyvin eletty elämä. Ainoita harmittavia asioita oli moottoripyöräilyn jääminen, reissaamisen väheneminen ja ylipäätään seikkailujen puuttuminen. Minusta oli tullut tylsä keski-ikäinen systeemin orja. Tahdistintestissä kaikki meni hyvin ja kotiuduinkin pian sen jälkeen.
Siinä vaiheessa, kun pyöräkuume oli korkeimmillaan muistin nuo toteutumattomat unelmat, jotka oli lykätty siihen, kunnes saapuu se "joku päivä". Päätin, etten odota, vaan toteutan unelmani. Eipähän tarvitse sitten katua, kun niitä lopullisia viime henkosia vedellään. Näillä pohjustuksilla vaimokin heltyi ja ymmärsi varmasti mistä oli kysymys.
Pankin setä laittoi rahat tilille ja pyörän haku sovittiinkin jo lauantaille. Edellisenä iltana vähän jännitti, koska edellisestä kerrasta motskarilla oli kulunut hyvinkin se kymmenen vuotta. Nyt pitäisi käytännössä kylmiltään posottaa satakunta kilometriä, josta osa ehkä kaupungissa. Levottoman ja katkonaisen yöunen jälkeen perhe autoon ja baanalle. Oikea osoite löytyi helposti ja kaikeksi onneksi se sijaitsi rauhallisessa lähiössä, eli heti alkuun ei tarvitsisi kaupungissa suhailla.
Pienen odottelun jälkeen pyörän omistaja saapuikin paikalle. Katseltiin pyörää ja mies kehui mitä kaikkea siihen oli kesän mittaan laiteltu. Kaasareita oli rempattu ja akku uusittu. Siitä huolimatta piti kuulemma ajaa ryyppy päällä, koska nykii ja paukuttaa putkessa alakierroksilla. Noh, pienillä säädöillä saisin varmasti tuon harmin hoidettua. Startti piti melkoista ääntä, mutta pyörä käynnistyi helposti, joten sekään ei kaatanut ostoaikeitani. Prätkä oli päältä siisti, ei öjyvuotoja, eikä kummempia kaatumisjälkiäkään. Kaikenkaikkiaan semmoinen hyvin tavallisen oloinen, rehvastelematon käyttöpyörä. Pidetty siistinä, mutta ei turhaan puunailtu ja kiilloteltu. Varsin passeli vehje minullekin siis. Nimiä papereihin, tili tyhjäksi ja "koeajolle" kotia kohti. Kypärän kinusin vielä kaupan päälle.
Ajelin hyvinkin varovasti aluksi, mutta homma tuntui muistuvan mieleen hyvinkin nopeasti ja viimeistään vaajakosken ABC:n jälkeen aloin jo jopa nauttia enemmän kuin pelätä. Kyllä tämä tästä. Alakierrosten nykiminen ei pyörän lämmettyä ollut enää häiritsevää ja jos olisin tiennyt mittariheitosta, olisin voinut huoletta ajella "nykimisalueen" yläpuolella. Ennen Kangasniemeä piti pitää jo eka paussi, koska äkkinäisellä alkoivat paikat puutua. Ei muuta kuin pyörä parkkiin ja oikomaan jäseniä. Fiilikset oli loistavat ja ilmakin mitä erinomaisin.
Pitihän sitä heti kuvakin ottaa.
Heti kun tunto palasi sormiin ja pakaroihin päätin jatkaa matkaa. Muutaman kilometrin päässä oli auto parkissa tien varressa ja pysähdyin kysymään oliko joku hätänä. Olivat kuulemma osuneet peuraan ja odottelivat poliiseja ja hinausautoa. Jatkoin matkaa taas varovaisemmin ja tien reunoja kyyläten. Loppumatka menikin jo "ihan rutiinilla" ja kesän eka reissu saatiin siististi pakettiin. Pyörä ei temppuillut ja fiilikset oli ihan mahtavat. Maanantaina menin sitten konttorille ja Sylvi olikin minun.
Jaa mistä se tuommoisen nimen on saanut? Pitäähän nyt pyörällä nimi olla. Katselin sopivia siitä elokuun alusta ja tuo nimi nyt vain sattui kuulostamaan sopivalta. Menisi tuo pyöräjuttu ädillenikin paremmin läpi, kun menopelillä olisi hänen tätinsä nimi ;)
Pyöräkuume syttyi siis Rottarallissa ja Nettimoto oli sen jälkeen kovassa käytössä pari viikkoa. Asuntolainasta oli jäänyt himppunen käyttämättä ja parempaa käyttöä sille parille tonnille en kertakaikkiaan voinut keksiä. Koska merkillä ja moottorin tilavuudella ei ollut merkitystä, oli vaihtoehtoaja alle kolmen tonnin cruiser/custom pyörissä muutama kymmenen. Pyörän iälläkään ei ollut niin merkitystä, koska tarkoitus oli vain saada pyörä alle. Kaverilla oli Intruder myynnissä, mutta hinta oli kipurajoilla, joten keskityin katselemaan halvempia menopelejä. Sitten löytyi mielestäni loistava paketti. Seiskapuolikas Virago vuodelta -85 ja hintakin oli vain 1500€. Väri oli tyylikäs ja ajaton musta, pyörä Jyväskylässä. Soitto omistajalle ja vähän kyselyä, minkälaisesta fillarista on kyse. Joku oli jo kuulemma sitä ollut ostelemassa, mutta olikin sitten tehnyt oharit. Pyysin odottamaan seuraavaan päivään (torstai), että saan soitettua pankkiin ja järjestettyä rahat. Alustava hakupäivä sovittiin maanantaiksi. Nyt tarvitsisi enää vakuuttaa vaimo hankinnan järkevyydestä ja soittaa pankkiin.
Moottoripyöräily on ollut eräänlainen intohimo ja pikkupojasta asti. Maalla kasvaneena sain ajella mopolla pellolla jo noin kymmenen vanhasta lähtien ja sitä ennen jo polkupyörät olivat päriseet tavalla tai toisella. Pitkä tauko moottoroitujen kaksipyöräisten menopelien kanssa johtui lähinnä rahan puutteesta ja ns. muista kiireistä. Joka kevät ensimmäisten pyörien ilmestyessä katukuvaan sisälläni ailahti aina kaipuu ja halu taas tuntea tuuli kasvoilla ja ajamisen vapaus. Viime tammikuussa sitten tapahtui jotakin, joka antoi varsin paljon ajattelemisen aihetta.
Eräänä kauniina päivänä sydämeeni tuli melko vakava toimintahäiriö. Onneksi ambulanssi oli paikalla alle viidessä minuutissa ja minut saatiin elvytettyä. Sairaalaan, jossa todettiin dilatoiva kardiomyopatia, eli sydämen seinämän paksuuntuminen ja siitä seurannut vajaatoiminta. Tila voi olla perinnöllinen ja se kehittyy hitaasti vuosien saatossa, mutta lopullista syytä ei tiedetä. Eli paska säkä minun kohdalla. Tahdistimella ja lääkityksellä sen pahenemista voidaan hidastaa, mutta lopulta edessä on sydämensiirto. No, eikun Kuopioon tahdistimen asennukseen. Minulle laitettiin defibrilloiva tahdistin, eli sydämen pysähtyessä vekotin yrittää iskeä sydäntä uudestaan käyntiin. Leikkaus onnistui muuten hyvin, mutta pumppupa ei jaksanut lähteä uudestaan tykyttelemään ilman apuvirtaa. Sitten mies jäihin ja teholle. Muutaman päivän jälkeen olinkin sitten semmoisessa kuosissa, että voitiin siirtä osastolle. Siellä vietinkin muutaman viikon tarkkailussa ja odoteltiin sydämen vahvistumista sen verran, että tahdistimen defibrillaatio-ominaisuutta päästään testaamaan. Sydänhän oli taas pysäytettävä, että varmasti tiedetäisiin toimiiko tahdistin vai ei. Eli oli aikaa miettiä mitä on tullut tehtyä ja mitä oli jäänyt tekemättä. Lopputulemana oli hyvin eletty elämä. Ainoita harmittavia asioita oli moottoripyöräilyn jääminen, reissaamisen väheneminen ja ylipäätään seikkailujen puuttuminen. Minusta oli tullut tylsä keski-ikäinen systeemin orja. Tahdistintestissä kaikki meni hyvin ja kotiuduinkin pian sen jälkeen.
Siinä vaiheessa, kun pyöräkuume oli korkeimmillaan muistin nuo toteutumattomat unelmat, jotka oli lykätty siihen, kunnes saapuu se "joku päivä". Päätin, etten odota, vaan toteutan unelmani. Eipähän tarvitse sitten katua, kun niitä lopullisia viime henkosia vedellään. Näillä pohjustuksilla vaimokin heltyi ja ymmärsi varmasti mistä oli kysymys.
Pankin setä laittoi rahat tilille ja pyörän haku sovittiinkin jo lauantaille. Edellisenä iltana vähän jännitti, koska edellisestä kerrasta motskarilla oli kulunut hyvinkin se kymmenen vuotta. Nyt pitäisi käytännössä kylmiltään posottaa satakunta kilometriä, josta osa ehkä kaupungissa. Levottoman ja katkonaisen yöunen jälkeen perhe autoon ja baanalle. Oikea osoite löytyi helposti ja kaikeksi onneksi se sijaitsi rauhallisessa lähiössä, eli heti alkuun ei tarvitsisi kaupungissa suhailla.
Pienen odottelun jälkeen pyörän omistaja saapuikin paikalle. Katseltiin pyörää ja mies kehui mitä kaikkea siihen oli kesän mittaan laiteltu. Kaasareita oli rempattu ja akku uusittu. Siitä huolimatta piti kuulemma ajaa ryyppy päällä, koska nykii ja paukuttaa putkessa alakierroksilla. Noh, pienillä säädöillä saisin varmasti tuon harmin hoidettua. Startti piti melkoista ääntä, mutta pyörä käynnistyi helposti, joten sekään ei kaatanut ostoaikeitani. Prätkä oli päältä siisti, ei öjyvuotoja, eikä kummempia kaatumisjälkiäkään. Kaikenkaikkiaan semmoinen hyvin tavallisen oloinen, rehvastelematon käyttöpyörä. Pidetty siistinä, mutta ei turhaan puunailtu ja kiilloteltu. Varsin passeli vehje minullekin siis. Nimiä papereihin, tili tyhjäksi ja "koeajolle" kotia kohti. Kypärän kinusin vielä kaupan päälle.
Ajelin hyvinkin varovasti aluksi, mutta homma tuntui muistuvan mieleen hyvinkin nopeasti ja viimeistään vaajakosken ABC:n jälkeen aloin jo jopa nauttia enemmän kuin pelätä. Kyllä tämä tästä. Alakierrosten nykiminen ei pyörän lämmettyä ollut enää häiritsevää ja jos olisin tiennyt mittariheitosta, olisin voinut huoletta ajella "nykimisalueen" yläpuolella. Ennen Kangasniemeä piti pitää jo eka paussi, koska äkkinäisellä alkoivat paikat puutua. Ei muuta kuin pyörä parkkiin ja oikomaan jäseniä. Fiilikset oli loistavat ja ilmakin mitä erinomaisin.
Pitihän sitä heti kuvakin ottaa.
Heti kun tunto palasi sormiin ja pakaroihin päätin jatkaa matkaa. Muutaman kilometrin päässä oli auto parkissa tien varressa ja pysähdyin kysymään oliko joku hätänä. Olivat kuulemma osuneet peuraan ja odottelivat poliiseja ja hinausautoa. Jatkoin matkaa taas varovaisemmin ja tien reunoja kyyläten. Loppumatka menikin jo "ihan rutiinilla" ja kesän eka reissu saatiin siististi pakettiin. Pyörä ei temppuillut ja fiilikset oli ihan mahtavat. Maanantaina menin sitten konttorille ja Sylvi olikin minun.
Jaa mistä se tuommoisen nimen on saanut? Pitäähän nyt pyörällä nimi olla. Katselin sopivia siitä elokuun alusta ja tuo nimi nyt vain sattui kuulostamaan sopivalta. Menisi tuo pyöräjuttu ädillenikin paremmin läpi, kun menopelillä olisi hänen tätinsä nimi ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)