perjantai 6. joulukuuta 2013

Pientä laittoa

Taas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Tässä aion keskittyä pääasiassa Sylvin kunnostamiseen ja muokkaamiseen itselleni sopivammaksi. Perusmotoristi ostaa pyörän kaupasta ja sitten hankkii siihen haluamansa hilavitkuttimet ja muutososat kalliilla rahalla. Koska minulla ei rahaa liiemmälti ole, joudun käyttämään kekseliäisyyttä ja käytettyjä osia haluamani lopputuloksen saavuttamiseksi. Korjaukset, muokkaukset ja kustomoinnin teen siis itse, niin pitkälti kuin mahdollista. Hitsaamiseen tarvitsen valitettavasti jonkun apua, koska tuo tahdistin ei oikein tykkää noista magneettikentistä tai mahdollisista sähköiskuista.

Pienen miettimisen jälkeen pyörästäni löytyi muutama pikku juttu, jotka halusin muuttaa ja hetken noita muutoksia pähkäiltyäni alkoikin mielikuvitus lentää, ehkä jopa liiankin villisti.

Startti

Varmasti kriittisin korjaus, koska sen takia minun ajokauteni loppui tänä vuonna pari kuukautta liian aikaisin. Alkupään Viragoiden tyyppivika, joka on korjattu muistaakseni vuoden -86 malleista eteenpäin. Merkkiliikkeessä ne pari hammaspyörää maksaisivat 250€, mutta Hollannista löysin saman setin uutena 160€. Tilaan osat lähipäivinä. Asennuksenkin pitäisi olla melko helppoa. Mietin myös lisämaadoituksen tekoa, että saisi tarpeeksi virtaa. Tämäkin onnistuu yhden kaapelin lisäämisellä, eli varsin helppo puolen tunnin homma. Katsotaan nyt ensin kuitenkin tuo mekaaninen puoli kuntoon.

Kaasarit

Nämä tärkeysjäjrjestyksessä seuraavana. Helpoin korjaus on varmaan säätää sen toisen kaasarin neula oikeaan korkeuteen esim. aluslevyllä tai pikaliimalla ja kääntää seosruuvit kohdalleen, että paukuttelu ja nykiminen loppuu. Toisena vaihtoehtona on imusarjan tekeminen ja koneen littamenen toimimaan yhdellä kaasuttimella. Vähän enemmän näpertelyä, mutta säätämisen pitäisi helpottua. Uudet putket varmaankin vaativat suuttimien säätöä, mutta katsotaan nyt, kunhan sinne asti päästään.

Penkki

Alkuperäinen penkki on melko paksu, eikä mielestäni erityisen hyvän näköinen. Istumakorkeutta saisi useamman sentin alemmaksi ohuella satulalla ja pyörän ulkonäkö muuttuisi radikaalisti chopperin suuntaan. Samalla kahdenistuttava pyörä muuttuisi soolopyöräksi, eikä sinne takapenkille kovin moni ole tulossakaan. Pitää vielä miettiä mitenkä sen kyydityksen toteuttaa, jos vaikka poikani haluavat kyytiin tulla. Vanhan penkin vaihto takaisin hoituu kyllä parissa minuutissa, mutta jos muuttelen takarunkoa, niin sitäkin pitää sitten miettiä erikseen. Periaatteessa penkin vaihto on melko helppo muutos. Teen vain kiinnikkeet ja satularungon sekä laitan jotakin solumuovia ohuen levyn pehmusteeksi. Verhoilu onkin sitten aivan tuntematon taito minulle, mutta tunnen erään, joka minua siinä voisi opastaa.

Jalkatapit

Nythän jalkatapit ovat jostain syystä ns. kyykkypyöräasennossa, eli polvet ovat koukussa ja ajoasento muistuttaa vahvasti pytyllä istumista. Siirtämällä jalkatappeja noin 40cm eteenpäin saan varmasti mukavamman ja ennenkaikkea tyylikkäämmän ajoasennon. Tappien siirtosarjat maksavat 400-500€, joten säästöä haetaan omavalmisteella tässäkin. Jarru- ja vaihdevipujen siirtäminen teettää hieman töitä, mutta eiköhän sekin onnistu, kunhan tarkkaan suunnittelee.

Pakoputket

Sattumalta törmäsin eräässä Facebookin motoristiryhmässä myytävänä oleviin HD:n putkiin ja sainkin setin hyvän näköisiä suoria putkia viidellä kympillä. Koska pyöränin on jo lähes museoiässä, ei mistään naurettavista e-merkinnöistä tarvitse välittää. Myöskin äänenpaineen taso saa olla 110db, eli katsotaan tarvitseeko edes äänenvaimennusta paljoa rakentaa. Tämä muutos vaikuttaa moottorin läpi virtaavaan ilmamäärään ja siten polttoaineseokseen, joten se suuttimien säätö saattaa tulla ajankohtaiseksi.

Riserit ja tanko

Riserit ovat siis ne palikat, joilla ohjaustanko kiinnittyy etuhaarukkaan. Näitä muuttamalla saadaan ajoasentoa muokattua hieman. Nykyiset ovat melko matalat ja ajattelinkin hankkia/tehdä hieman korkeammat ja mahdollisesti tankoa taaksepäin siirtävät palat. Tämä riippuu tietenkin kokonaan valitsemastani tangosta.

Ohjaustanko on tällähetkellä mielestäni melko kapea, mutta perinteinen pukinsarvimalli. Sen antamaan ajoasentoon en ole kovin tyytyväinen, sillä kahvat tulevat melko taakse, mikä pakottaa roikkumaan kahvoissa. ehkä hieman etukenompi ajoasento esim. suoralla tangolla voisi helpottaa tätä ja risereillä voisi tehdä hienosäätöä, mutta otetaan tämä käsittelyyn sitten, kun jalkatapit ovat oikeassa kohdassa.

Bensatankki

Tankki on melko hyvässä kunnossa ja maalaamalla sen saisi ihan näyttäväksikin, mutta siihen ei mahdu bensiiniä kuin noin 12 litraa, eli parin sadan kilometrin verran. Ajatuksissani onkin hankkia jostakin toinen Viragon tankki ja suurentaa sitä. Näin toimien ei kiinnityksiä tarvitsisi tehdä uudestaan ja tankin suurentaminen kävisi melko kätevästi vain lisäämällä oikean muotoista peltiä.

Takarunko

Puhtaasti ulkonäköseikka. Sivulaukut pitäisi kuitenkin pystyä pitämään, mutta "oikean" chopper-fiiliksen takia voin joutua tätäkin muokkaamaan ja ehkä poistamaan kokonaan. Tässä vaihessa pitääkin sitten miettiä alkuperäisen penkin kiinnitysmahdollisuus melko tarkkaan. Jonkinlainen sissybar pitää varmaan myös vääntää.

Takalokari ja valo

Nythän lokasuoja on kiinni rungossa ja sijaitsee melko korkealla. Tarkoitus olisi kiinnittää lokasuoja takahaarukkaan, jolloin lokarin ja renkaan väliä voisi pienentää ja se pysyisi samana jousituksen liikkumisesta huolimatta.

Takavalo on hirvittävän iso ja ruma. Uuden pienemmän takavalon hankkiminen on siis suunnitelmassa. Myös rekisterikilven paikkaa ja kiinnitystä pitää miettiä.

Maalaus

Nythän pyörä on musta, mikä onkin ihan mieleinen väri. Suunitelmissa on kuitenkin lisätä ehkä hieman punaista tai violettia häivytystä ja jotakin koristelua, mutta ei kuitenkaan liekkejä, koska ne ovat ehkä vähän liian kornit. Satulan alapuolisiin pieniin koppiin voisi maalata tai teipata Sylvin nimen kaunokirjoituksella.

Etujarrut

Palojen vaihto tietenkin, mutta myös jarrulevyt pitää varmaan vaihtaa, koska ovat melko pahasti urilla ja pito ei ole paras mahdollinen. Myös jarruletkut voisi vaihtaa teräspunosletkuihin.

Etupää

Kaikista kallein ja vaikein muutos. Uusi jatkettu etupää maksaa yli 2000€ ja jos tekee itse, niin ohjauskulmat sun muut on laskettava tarkkaan, ettei pyörästä tule vaarallinen ajettava. En myöskään haluaisi leikellä runkoa ohjausakselin kulman muuttamiseksi, vaan se on tehtävä rakentamalla uudet laakeripesät ja T-palat, joihin pidemmät putket sitten kiinnitetään. Sitten jos/kun tämäkin on tehty, Sylvi näyttäisi varmasti komealta, mutta näillä näkymin etupään muokkaus saattaa jäädä haaveeksi.

Nyt siis pyörän kimppuun ottamaan osia irti, mittailemaan, suunnittelemaan ja rakentamaan. Seuraavassa postauksessa on sitten enemmän kuviakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti